tiistai 22. huhtikuuta 2008

Imodeen on ystävä


Sen yli kahdentoista tunnin työpäivän pääsin vihdoinkin ulkoilemaan toimistosta. Olin eilen firman johdon kanssa illastamassa klo 22:30-02:00 ja kyllä humaltuva intialainen yritysjohtaja on sitten hauska näky. Melkein kävi sääliksi. Liekköhän pahakin krapsu kun ei ole tänään näkynyt. Tarjosi siinä viski-huuruissaan minulle töitä kolmeksi kuukaudeks Hyderabadista - tulisin kuulemma laittamaan niiden tiimin ojennukseen. En suostunut vielä ;-)

Sen sijaan olisi kuitenkin pitänyt malttaa, ettei olisi laittanut suuhunsa kaikkea, mitään eteen tuotiin, mutta en malttanut olla machoilemattakaan. On ollut hieman sellainen läpipaskottu ja kirvelevä olo jossain paikassa, missä ei aurinko paista, eikä kuu kumota. Imodeen ja runsas vesimäärä ovat parantaneet oloani, mutta tulipahan hyvä opetus kuolemattomuudesta - valitsin tänään suosiolla Subway-patonkileivän curry-lounaan sijaan. Jälkimmäisessä tapauksessa seuraukset olisivat olleet kohtalokkaat - tai ainakin häpeälliset.

Työpäivä on taas sujunut reippaissa merkeissä - Pikatyöstamistä ja core-koulutusta, 3 tuntia per sessio ynnä muita logistisia pulmia. Kaikkeen on melkein löydetty ratkaisu, mutta... huoh! Miten se sanonta menee, kun vettä kaivoon kantaisi tai ainakin säkillä pimeää ulos. Tässä tapauksessa ehkäpä molempia.

Kunnon lepo olisi jossain vaiheessa paikallaan - pitää ottaa maltilla tänään sen illallisen kanssa, jotta voi nukkua.

Sain siis matkalaukkuni ja siten myös kamerani takaisin. Tosin unohdin ottaa kaapelin mukaan, joten kuvia sitten myöhemmin jossain seesteisemmässä välissä - nyt alkaisi vielä yksi kolmituntinen koulutus.

Katotaan kun nähdään.

/ Jipsu-setä

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Käyppä hakemassa apteekista sellaista lääkettä, kun Norfloxasin 400mg. Nappaat aamulla ja illalla tunnin ennen syömistä. Johan lähtee ripulit. Imodiumi vaan Vedä näitä 3pv. :)
Vai olisikohan kyse ainoastaan kuuluisasta nuotiopaskasta... siihen ei auta mikään. ;D

t: Jari