perjantai 3. heinäkuuta 2009

Maillot vert



Tämä ruohonleikkureita valmistaneen sponsorin mukaan vihreäksi jäänyt paita annetaan jokaisen etapin jälkeen pistekilpailun parhaalle ajajalle. Tänä vuonna pistekilpailu lienee kokonaiskilpailun ohessa se mielenkiintoisin seurattava. Jos valkoinen paita on lähes jo jyvitetty Andy Schleckille ja kisa mäkikilpailun voittajan paidasta on tänä vuonna vain ranskalaisten omaa ajanvietettä, niin kannattaa seurata vihreän paidan metsästäjien otteita.

Saadakseen vihreän paidan, on kerättävä Tourin aikana kiripisteitä ja sehän tämän vuoden Tourissa onnistuu mainiosti, sillä ohjelmassa on kymmenen lähes tasamaan etappia. Voittajasuosikkeja on enemmän kuin kokonaiskilpailuun, joista tässä kuumimmat nimet.

Mark Cavendish. Kaikki, siis ihan kaikki, hohkaavat tämän hetken parhaasta sprintteristä. Cavendishin jälki loppukireissä on ollut sadunhohtoista sitten viime vuoden Tourin, jolloin hän voitti neljä etappia. Hieman puskista Cav pääsi kyllä pari kertaa tulemaan ja tänä vuonna se on ehdottomasti vaikeampaa, mutta vetokykyisen joukkueen, hyvän taktikoinnin, rautaisen itseluottamuksen ja puhtaan kirikyvyn vuoksi Cavendish voi voittaa jopa kuusi etappia tänä vuonna. Viime vuonna Cva jätti Tourin kesken, koska halusi lähteä keskittymään olympialaisiin kisoihin - tänä vuonna Cavin tavoite on päästä Pariisiin ja napata vihreä paita.



Puutteita? Miten olisi vaikkapa kestävyystekijät Pyreneiden jälkeen saatikka sitten kolmannella viikolla? No jaa, menihän se Girokin aika mukavasti. Yksitoista voittoa tältä kaudelta - huikea saldo.

Óscar Friere voisi olla sopiva haastaja Cavendishille. Frierellä ei ehkä ole yhtä räjähtävä sprintti, mutta on ehkä tasaisempi ajaja kuin Cavendish. Voi periaatteessa voittaa milloin tahansa ja osaa kiivetäkin, jolloin hän tulee ottamaan Cavia enemmän pisteitä vuoristoetappien välikireistä. Myös Rabobankin joukkue on vahva, joskaan viimeisen kilometrin letka ei ole yhtä vakuuttava kuin Cavin Columbialla, mutta laadukkaan joukkueen ja mäkitaitojensa vuoksi näen Frieren Cavendishin ykköshaastajana. Hänen ei pitäisi kyllä hyytyä mäissä, kuten tänäkin vuonna on nähty Tour de Romandiella ja Sveitsin ympäriajossa. Voitti viime vuonna Maillot vertin ja voi hyvinkin tehdä sen uudestaan.



Norjalainen Thor Hushovd voisi olla mahdollinen Frieren ja Cavendishin haastaja. Vaikka tallikaveri Haussler onkin mielestäni parempi kirimies, on Haussler kuitenkin ehkä yhden päivän kilpailujen mies ja ei ehkä osaa klaaarata kaikkia tilanteita tyylillä. Hän kaatui Paris-Roubaix'lla typerästi viiden miehen irtiotossa, tosin mukulakivillä ja käännöksessä, mutta päästi törppöilyllään Boonenin yksin karkuun ja voittoon. Cavendishilla on myös henkinen yliote Hausslerista, joka nujertui San Remon loppusuoralla Caville. Katse siis kääntyy yleisajajana hieman parempaan Hushovdiin, joka pystyy kipuamaankin. Cervélolla on myös ihan laadukas kirimiesten kavalkaadi mukana, mutta jotenkin Cervélon taktiikat eivät ole vakuuttaneet minua tänä vuonna. Kaamein esitys oli muistaakseni Girolla, jossa eräs Cervélon kuski oli hyvässä irtiotossa kahdestaan Diquigiovannin Michele Scarponin kanssa ja tallipäällikkö määräsi karkulaisen odottamaan ja auttamaan kaukana takana tullutta Sastrea. Etappivoitto karkasi käsistä, ilmaiseksi Scarponille. No, Hushovdin tuskin tarvitsee jeesailla Sastrea enimmiten, joten välikireissä ja ehkä pitkään laskuun päättyvissä etapeissa Hushovd on vahvoilla. Hushovd voitti vihreän paidan vuonna 2005, mutta missä iskussa nyt ollaan, sen näkee pian.



Allan Davis/Tom Boonen? Niin, Quick Stepin Allan Davis voisi olla yllärikortti vihreän paidan metsästyksessä, jos vain saa kerätä pisteitä ja jos voimasprintteri Tom Boonen ei osallistu Touriin. Belgialainen kolminkertainen Paris-Roubaix'n ja vuoden 2007 Maillot vertin voittaja Kokkeli-Tom on sekoillut tässä viime vuosien aikana riittäviin ja hänen osallistuminensa tämän vuoden Touriin vahvistettaneen vasta perjantaina iltapäivällä. Boonen on hyvä, röyhkeä ja pelottavan vahva ajaja. Boonen on 'costaud', joka haluaisi ehdottomasti voittaa uudelleen vihreän paidan ja näyttää Caville ja ASO:lle, joka panttaa moraalinsa, maineensa ja kilpailumielenkiinnon rajamaastossa, mitä tehdä Boonenille. Quick Step olisi riittävän vahva porukka nostamaan Boonen vihreään paitaan, mutta koska hänen kilpaileminensa Tourissa on erittäin epätodennäköistä, Allan Davis saa luvan kamppailla tosissaan tittelistä. Jos Boonen pääseekin osallistumaan, tippuu Davis apuajajaksi.



Tärppejä: Katsokaapas sitten myös Quick Stepin Stijn Devolderin välikirejä, Caisse d'Epargen Luis Léon Sanchezin pyrkimyksiä ja ehkäpä Liquigasin Bennatin pyristelyä tässä kisassa.

/ Jussi-Pekka

Ei kommentteja: