perjantai 11. marraskuuta 2011

11/11/2011 Väärän tiedon puun juurella?

Aamu oli raikkaan kirpeä - oikeastaan olisi tehnyt mieli jäädä ulos aamukävelylle, mutta arkistoon oli mentävä. Kaarlen yliopiston arkisto sijaitsee erittäin keskeisellä paikalla kaupunkia, aivan siinä yliopiston paraatisisäänkäynnin takana, kuitenkin hieman piilossa maailman meluilta ja hälyiltä. Arkisto oli nyt matkani viides kohde, jossa minun tuli käydä lukemassa materiaalia. Kovin paljoa ei arkistonhoitajat olleet "hyvistä, tarkoista ja yksiselitteisistä ohjeistani" huolimatta löytäneet, eikä mikään ihme, sillä antamani tiedot eivät pitäneet kaikilta osin paikkaansa. Tietysti, voin puolustautua sillä että otin ne suoraan yhdestä vuonna 1959 julkaistusta artikkelista, jossa signumiksi oli merkitty AKU-V 1920/1921 (Archiv, Karlova Univerzita - Varia, vuosilta 1920 ja 1921), oletin. Luulo osoittautui kuitenkin mysteeriksi, sen paremmin neljä arkistovirkailijaa kuin minäkään emme päässeet minkään arkistoluettelon avulla perille mihin aineistoon tutkija oli vuonna 1959 viitannut. Kyse kuitenkin näyttäisi yksiselitteisesti olevan Kaarlen yliopiston arkiston aineistosta, myös sisällönsä puolesta on, varsinkaan kun arkiston työntekijät eivät löytäneet itse artikkelia, johon olin viitannut, joka oli vielä kaiken lisäksi julkaistu Kaarlen yliopiston omassa julkaisusarjassa. No, ensi viikolla mennään sinne taas vielä kertaalleen.

***
Koska sain suunniteltua nopeammin asiani hoidettua, niin menin vielä iltapäivällä Slovankaan lukemaan Tukalevskin arkistoa. Sain senkin loppuun, joten sain itselleni huomiseksi vapaapäivän! Olisi tietty mahdollista, että ohjelmoisin huomiselle jotain, mutta taidan sen sijaan lähteä kävelleen kaifin etsintään.

Ei kommentteja: