sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

06/06/2012 Bauhaus-kierros, (1/2) Weimar

Lapsi, jos et ole kunnolla, niin sinut lähetetään Bauhausiin! Näin kuulemma, Weimarin Bauhaus-museossa nähdyn dokumentin mukaan, uhkailtiin huonosti käyttäytyviä kakaroita Weimarin tasavallan ensimmäisinä vuosina. Ja kun katsoo, mitä bauhäuserit saivat aikaiseksi, niin ei ole epäilystäkään, etteikö vuonna 1919 Weimariin perustettu taide- ja arkkitehtuurikoulu Bauhaus olisi näyttäytynyt paikallisten silmissä hieman kummajaiselta.

Alun perin pyöräretkeksi ajateltu Weimarin vierailu muuttui parin päivän reissuksi, suuntautuen Bauhausin jalanjäljille sekä Weimariin että Dessauhun. Yhden yöpymisen matkaa tehtiin kaksi päivää lähijunilla, keskiviikkona Marburgista ensin Kasselin kautta Weimariin ja sieltä vielä samana iltana Dessauhun. Seuraavana päivänä paluumatka Hallen ja Kasselin kautta takaisin Marburgiin. Matkan mahdollisti Deutsche Bahnin koko maan kattava lähijunaverkko ja etenkin Quer-Durchs-Lands-Ticket, joka kustansi kahdelta henkilöltä 48 euroa päivää kohden. Kohtuullisen halpaa, mutta lähijunien vuoksi myös kohtuullisen aikaa kuluttavaa puuhaa. Siltikin, DB:n lähijunaliput antavat hyvän mahdollisuuden matkustaa pisin maata. Weimariin siis.

Weimar on tunnettu ennen kaikkea kahdesta runoilijasta, Goethestä ja Schilleristä. Saksan historiaa tuntevat muistanevat myös nk. Weimarin tasavallan, eli Saksan ensimmäisen tasavallan, jonka perustuslaki allekirjoitettiin kaupungissa elokuussa 1919. Jos kronologiaa seurataan, niin suurelle yleisölle varmaan jossain kohtaa toisen maailmansodan historiaa selatessa tulee vastaan Buchenwaldin keskitysleiri, mikä sekin sijaitsi Weimarissa. Unholaan ovat sen sijaan jääneet Weimarin/Thüringenin muut kuuluisuudet, kuten Saksi-Weimarin herttuatar Maria Pavlovna Romanova, joka ilahdutti esi-isiämme olemalla Venäjän tsaarin Paavali ensimmäisen tytär. Muistutettava tosin on, että kaupungin kuuluisuuksiin kuuluu myös vuonna 1919 perustettu taidekoulu Bauhaus. No, ei Bauhaus nyt mitenkään suurelta yleisöltä unholaan ole varmaankaan jäänyt, vaikka sen ensimmäisen toimipisteen sijaintia ei nyt kukaan muistaisikaan. Walter Gropiuksen luomus, Bauhaus, toimi Weimarissa vuosina 1919–1925 ja meillä oli mahdollisuus matkata tämän taidekoulun ensimmäisen vaiheen historian lähteille.

 Goethe ja Schiller Weimarin Teatteriaukiolla

 Bauhaus-museo
 
Saavuimme alkuiltapäivästä Weimariin, keskelle Schiller- ja Goethe-myyntikojujen, -kahviloiden, -suklaiden, -lähteiden ja -ostokeskusten maailmaa. Missä Goethe, niin eikös vieressä Schiller. Juu, kaikki lukijat tietänevät esimerkkejä historian merkkihenkilöiden hyväksikäyttämisestä, mutta  Bauhausia kaupunki muistaa hieman vastahakoisesti: Klassik Stiftung Weimar hallinnoi myös Bauhaus-museota, mutta kaikki markkinointikikat ja toiveet turistien euroista on langetettu romantiikan ajan runoilijoiden harteille. Bauhaus mainitaan, mutta sitä ei käytännössä huomaa katukuvassa missään. Ja Bauhausista kiinnostuneen vierailijan kannalta rahastus on vieläkin kohdistetumpaa: Säätiön ylläpitämä Bauhaus-museo kaupungin keskeisellä paikalla puoskaroi turistia tarjontaan nähden ylihintaisella 4,50 euron pääsylipulla, mikä oikeuttaa sinut katsomaan 20 minuutin mittaisen dokumenttielokuvan ja vierailemaan yhdessä huoneessa, missä on esillä jonkin verran kuuluisimpien Bauhaus-taiteilijoiden töitä (jäljennöksinä) ja jonkin verran taidekoulun muuton yhteydessä Weimariin jääneitä oppilastöitä. Mielenkiintoista, juu, mutta kun Stiftung ilmoittaa nykyisellään pitävänsä hallussa yli 10 000 Bauhaus-esineen laajuista kokoelmaa, niin tuosta esinemerestä olisi varmaan saanut muutakin irti kuin yhden huoneellisen verran itsestäänselvyyksiä.

Johannes Ittenin arkkitehtooninen veistos Turm des Feuers Bauhaus-museon aulassa.
 (Michael Siebenbrodtin valmistama kopio vuodelta 1996) 

Mielenkiintoista sekin, että silloin kun oppilastöitä inventoitiin vuonna 1966, niin sen pohjalta tehtiin näyttely ja se vieraili Suomessa varsin tuoreeltaan, heti seuraavana vuonna. Palaamme myöhemmin Suomen ja Bauhausin yhtäläisyyksiin, mutta mielenkiintoista olisi tarkastella tuon ajan kotimaista reseptiota ja Bauhausia kohtaan osoitettua huomiota taide- ja kulttuuripiireissä. Tuliko näyttely derkkuyhteyksien, eli Neuvostoliiton satelliittien kanssa harjoitetun kulttuuripolitiikan vuoksi tai seurauksena vai puhtaasta mielenkiinnosta Bauhausiin, sen vaiheisiin ja sen taiteeseen.

Kun Weimarin museoanti Bauhausia kohtaan oli sanalla sanoen suppeaa, niin mielenkiintoisemman näkökulman taidekouluun ja sen historiaan tarjosi vierailu Bauhaus Universitätin tiloissa. On verratonta, että yliopisto käyttää edelleen samoja tiloja, tosin osittain modernisoituina, samaa tarkoitusta varten kuin Bauhausin aikaankin. Näissä tiloissa ei vielä Bauhausin kädenjälki näkynyt niin paljoa kuin se tulisi näkymään Dessaussa, mutta Henry van de Velden (Kunstgewerbeschule Weimar -taideteollisuuskoulun johtaja, eli käytännössä Gropiuksen edeltäjä) kädenjälki näkyi kampuksella, mm. portaikossa. Bauhausista muistuttivat myös yliopiston silloisen päärakennuksen portaikossa olevat Bauhaus-maalaukset ja tietenkin Gropiuksen suunnittelema johtajan huone, missä emme valitettavasti päässeet vierailemaan. Vinkkinä: alueella järjestetään ohjattuja Bauhaus-kävelyitä, mutta emme nyt tällä kertaa edes kysyneet hintaa saatikka ajankohtaa. Tiketteja kierrokselle voi hankkia ainakin Bauhaus Universitätin ent. päärakennuksen takapihalla sijaitsevasta kahvilasta. 

 Henry van de Velden suunnittelema portaikko Bauhaus-Universitätin tiloissa

Bauhaus oli koko elinkaarensa ajan myös poliittinen ja taidekoulu oli mukana joko politiikassa itse tai sitten sitä pidettiin politiikan välineenä. Yksi poliittinen kannanotto, mikä Weimarissa vierailevan muotojen etsijän kannattaa käydä katsomassa, on Walter Gropiuksen suunnittelema ja alun perin vuonna 1922 rakennettu muistomerkki Denkmal der Märzgefallenen Weimarin Historiallisella hautausmaalla. Muistomerkki oli Gropiuksen kannanotto äärioikeiston vallankaappausyritystä vastaan nk. Kapp-Putschin yhteydessä maaliskuussa 1920. Bauhausin muutettua Dessauhun ja kansallissosialistien noustua valtaan, muistomerkki hävitettiin, mutta se rakennettiin uudelleen vuonna 1946.

Walter Gropiuksen suunnittelema Denkmal der Märzgefallenen (1922) 
Weimarin Historiallisella hautausmaalla. Kopio vuodelta 1946.

Saksan äärioikeisto lopulta koitui Bauhausin kohtaloksi, kun kansallissosialistit nousivat valtaan, mutta jo vuonna 1925 äärioikeisto kolautti Bauhausia ja sen luomaa ”rappiotaidetta” vastaan kun Thüringenissä ja erityisesti Weimarissa oikeisto pääsi valtaan ja alkoi kutistaa Bauhausin elintilaa mm. leikkaamalla määrärahoja. Tässä umpikujassa Gropius oli pakotettu etsimään uusia mahdollisuuksia ja uusia edellytyksä taidekoulunsa toiminnan jatkamiselle. Mahdollisuus, ymmärrys ja rahoitus löytyi Dessausta, minne Bauhaus muutti vuonna 1925. Myöhemmin 1930-luvulla kun natsit pääsivät valtaan, monet Bauhausin taiteilijat ja heidän teoksensa luokiteltiin Entartete Kunstiksi ja monet keskeiset Bauhaus-vaikuttajat lähtivät maanpakoon.

Näin jälkikäteen arvioituna, oli erittäin hyvä vierailla Weimarissa ennen Dessauta. Bauhausin alkuvaiheet, sillä taidekoulun ensimmäinen näytös esitettiin täällä ja kyllä se näyttelykin antoi sitten jotain mukaan kuitenkin. Hyvää siinä Bauhaus-museon näyttelyssä oli, että se keskittyi nimenomaan Weimarin-kauteen, joten se sen puolesta antoi oivan pohjan tulevaa ajatellen. Tällä kertaa katsomatta jäivät mm. Bauhausiin ja sen historiaan liittyvät Nietzsche-arkisto, Haus Hohe Pappeln, Haus Am Horn, Probsztella kokonaisuudessaan, Gelmerodan kyläkirkko, Ilmschlössenin ravintola jne. Yhden Bauhäuslerinin, tekstiilitaiteilija Benita Koch-Otten, tekstiilejä olisi ollut esillä Weimarin Uudessa Museossa, mutta missattiin sitten sekin. Yhtä päivää pidempää vierailua Weimariin en kenellekään suosittele, ellei nyt välttämättä halua sitten joko Goethe tai Schiller Kaufhausiin – Bauhausin sijasta.


 Runoilijoiden nimeen!

Ja kyllä aina yksi polkupyörä saadaan mukaan kertomukseen jos toiseenkin. Polkupyörä liittyy Bauhausin ideologiaan keskeisesti. Se on jopa Bauhausin ideologian ilmentymä. Se on käytännöllinen, se on muotoiltu uudesta käyttömateriaalista uudella teknologialla, se on lähes jokaisen käyttäjän ulottuvilla ja se soveltui massatuotantoon. Ei siis ihme, että Bauhausin yksi opettajista, Lyonel Feininger, kulki maakuntamatkojaan polkupyöränsä selässä. Yhdellä reissullansa hän päätyi Weimarin lähelle Gelmerodaan, jonka kirkosta hän teki useita kubistisia maalauksia vuosikymmenten mittaan. Yksi Feiningerin puukaiverrus Gelmerodan kirkosta sai vuonna 1919 kunnian päätyä Bauhaus-manifestin kansilehdelle. Polkupyörä kuuluu siis Bauhaus-mytologiaan mitä olennaisimmin, kuten tulemme Bauhaus-kierroksen ensi osassa huomaamaan.

Ei kommentteja: